Niin monesti oon miettiny et miltähän tääkin hetki mahtaa tuntua, se kun oikeestaan kaikki tän vuoden etapit on jo takana. Se kun daycounterissa tulevina tapahtumina on enää kotiinpaluu, johonkaan ei oo enää kun alle kymmenen päivää. Se kun en tuu enää ikinä astumaan Southside high schoolin ovista sisään ja käymään päivittäin läpi ne kaikki niin tutuiks tulleet tunnit. Se kun en tuu ikinä enää näkemään mun opettajia, jotka on vaan kaikki niin ihania ja auttanu mua paljon tänä vuonna. Se kun en tuu näkemään myöskään niitä ei niin läheisiks kavereiks tulleita ihmisiä, joita kuitenki tuun ikävöimään niin paljon. Se kun joudun oikeesti vaan jättämään tän elämäni tänne, enkä ikinä tuu elämään sitä uudestaan.
Tää kaikki on vaan niin outoo, en osaa käsittää että tää kaikki loppuu jo ihan liian pian. Koulun loppumisesta on jo yli viikko, graduation oli viime torstaina ja siihen loppu virallisesti mun high schoolini täällä. En osaa enää päättää haluunko kotiin vai en, enkä todellakaan tajua että oon siellä joka tapauksessa viikon päästä keskiviikkona. Koulun loppumistakaa en oo oikein vielä kokonaan tajunnu, mut vika viikko oli kyl aina vaa enemmän haikee päivä päivältä. Seniorit lopetteli kouluaan aina aikasempien poissaolojensa mukaan niinku ekana semesterinäkin, joten joka päivä vaan useemmat oli poissa koulusta. Ite jouduin tekemään finalssit kun missasin niin monta päivää Cali-reissun takia, mut oikeestaan se oli mulle ihan okei koska täällä koulu on niin kivaa ja ei noihinkaa kokeisiin oikeestaan tarvinnu edes opiskella.
Graduation oli tosiaan siis torstaina ja on niin epätodellinen fiilis, että sekin on nyt koettu. Meitä oli tänä vuonna tasan 500 valmistuvaa, mikä oli musta aika cool vaikka siinä seremoniassa kestiki ihan kiitettävän kauan. Meidän piti saapua paikalle kuuden jälkeen ja löytää istumapaikkamme stadionilta, jossa sit itse tilaisuus alko puol kaheksan aikoihin kun me seniorit marssittiin kaikki jonossa football fieldille. Aluks kuunneltiin parit puheet ja lauluesitykset oppilailta ja myös rehtori sano pari sanaa. Lopulta oli sit diploman saamisen vuoro, jonka siis jokainen oppilas sai erikseen ja kaikille hurrattiin täydestä katsomosta ja olihan se aika huikeeta itekin olla mukana tota kaikkee ja oli kyllä aika surulliset fiilikset sen jälkeen kun se oli ohi. Ei jääny kuitenkaa kauheesti itkeskelyille aikaa, kun piti suunnata mash bash:iin, eli koulun järkkäämiin after aprtyihin. Vietettiin siellä aikaa noin aamuneljään erilaisten aktiviteettien, ruuan ja arvontojen merkeissä. Viiden aikaan päästiin vihdoin nukkumaan ja perjantai meniki aikalailla koomaillessa eka Romynalla ja sit kotona.
En oikeesti osaa mitenkään kuvata mun fiiliksiä tarpeeks tällä hetkellä, oon tässä jauhanu aiheesta jo monta päivää ja en vaan saa rauhaa tai pääse mihinkään lopputulokseen. Ei vaan tunnu et oisin valmis lähtemään takas Suomeen ja en tiedä miten tuun hyvästelemään ihmiset täällä. Koitan haalia itelleni mahdollisimman paljon tekemistä nyt täks viimeseks viikoks, että varmasti saan nähtyä kaikkia ihmisiä ja etten saa mietittyä tätä asiaa enää yhtään enempää ja saan nauttia olemisesta täällä ihan viimeseen asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti