Nyt se talvi sitten oikeesti iski tännekkin, tiistaina saatiin se toivottu snowday, vaikkakin lumen määrän ja teiden kunnon takia se oli oikeestaan yllätys. Sillon ei tainnukkaan edes sataa lunta enempää vaan lähes kaikki oli sulanu keskiviikkoon mennessä. Nautin kuitenkin mun ekasta snowdaysta täällä, nukuin pitkään ja vaan olin kotona. Keskiviikkona oliki sit jo ihan kiva palata takas kouluun ja loppuviikko meni ihan älynopeesti. Perjantaina tänne oli luvattu mahdollista pientä lumisadetta ja no ei kyllä ihan pieneks eikä mahdollisekskaan jääny. Kun soccerin jälkeen käveltiin takas koulun puolelle niin lunta alko jo vähän sateleen ja vikan tunnin aikana sitä tuliki sit ihan kunnolla. Olin alkuun ihan innoissani, koska tykkään vaan lumesta ja kai siitä vaan tulee kotosa olo. Sen jälkeen kun ihmiset ajeli ojiin ja ruuhkautti kaikki tiet aiheuttaen munkin kotimatkan pidentymisen yli tunnilla, ei ihan kauheesti enää naurattanu. 

Tässä nyt näkyy tää huikee lumen määrä mitä täällä on, vasemmalla kuva tiistailta ja oikeella tältä päivältä.

Kun vihdoin päästiin kotiin, niin mom sitten ilmotti että hän ei aijo ajaa minnekkään ainakaan tänään eikä todennäkösesti myöskään lauantaina teiden kunnon takia. Okei ymmärrän sen ettei ehkä halua altistaa itteensä liikenneonnettomuuksille ihan tarkotuksella, mut silti tää meno täällä on vaan musta ihan naurettavaa. Kaikki on ihan paniikissa heti kun edes näkee ensimmäiset lumihiutaleet ja ajamisesta ei sit tuu vaan yhtään mitään. Ihmiset vaa sulkeutuu koteihinsa ja käy ennen sitä tyhjentämässä kauppojen hyllyt jos vaikka joutuis viettämään montakin päivää neljän seinän sisällä kaiken ton lumen takia. Vois vaan lähettää nää ihmiset elään Suomen talvee hetkeks aikaa, että näkis mitä se oikee talvi tarkottaa ja kuinka sen kanssa voi elää ihan normaalisti. 

Reagan & Laura ja Romyna

No mutta alistuin siis kohtalooni ja oon nyt viettäny eilisen ja tän päivän kotona tekemässä tylsyyskuolemaa. Ei tässä muuten mitään, mutta ei vaan oo mitään tekemistä ja mulla ois oikeesti ollu ihan järkevää tekemistä tälle viikonlopulle. Missasin nyt kauden viimesen basketball-pelin, joka olis vielä ollu Southside vastaan Northside eli kaupungin highschoolit vastakkain. Tänään ois ollu suunnitelmissa mennä ensin momin ja sen pojan kaa lounaalle johonkin ja sit Lauran ja Romynan kanssa todennäkösesti keilaamaan. Tää nyt kuulostaa varmaan vaan turhalle valittamiselle, mut tuntuu vaa paljon isommalta ku mitä on tän mun rajallisen aikani takia täällä. Tuntuu vaan niin tyhmälle että kulutin yhen mun viikonlopun tekemättä oikeesti yhtään mitään järkevää ja näitä viikonloppuja on jäljellä täällä vissiin enää noin 15. Mutta eipä tällekkään mitään voi, pakko vaan elää asian kanssa ja toivoa et toi lumi nyt sulais ja maanantaina koulua ei ois peruttu. Ei kyllä hyvältä näytä, kirkkokin peruttiin huomiselta kun tän päivän lumisateen ja freezing rainin jälkeen tiet on kuulemma liian huonossa kunnossa. 

Tää ja myös alempi kuva taitaa olla maanantailta, kun oltiin viel ihan innoissaan lumesta. x)

Mun viikonloppuun on siis oikeesti kuulunu vaan tv, tietokone, puhelin ja kirja. Kaikenlisäks hommasin itelleni jostain flunssan ja tänään oon ollu vaa ihan kipeenä täällä. No ainakin mom oli ihana ja teki chocolatechip-cookies ja pizzaa, joten sain vähän iloo ja parannettua olooni, heh. 

Nyt taidan vaan mennä jo kohta nukkumaan, jos vaikka paranisin yön aikana. Huomenna todennäkösesti en taas tee sen kummempia, ellei tiet oo jo paremmassa kunnossa ja päästäis vaikka käymään Walmartissa. Toivon myös lumen äkkisulamista ja kevään saapumista, mikä taitaa kyllä vaan jäädä haaveeks. Arkansasin säästä ei kyllä ikinä tiiä, että saa nähä mitä tapahtuu.

Homecoming and almost snowday

Viime viikolla oli tosiaan meijän koulun homecoming koripallon kunniaks ja huomas kyllä et ihmiset ei panostanu lähellekään niin paljon ku syksyllä. Meillä on pidetty nää homecomingit muutenki lyhennetyillä viikoilla kumpanaki kertana, en sit tiiä onko vaa sattumaa vai eikö näistä vaa välitetä meijän koulussa niin hirveesti. Anyways maanantaina ei ollu koulua niinkun taisin viime postauksessa mainita, mut tiistaista perjantaihin olikin sit aina joku teema pukeutumisessa. Tiistaina oli sport jersey, eli jonkunlainen pelipaita päällä vaan kouluun,keskiviikkona video games ja oli kyllä huomattavasti vähiten panostettu päivä. Torstaina sit oli mismatch eli piti vaan pukee ihan mitä vaan mikä ei todellakaan sovi yhteen ja perjantaina sit oliki vaan spirit day eli koulun värejä näky vielä enemmän ku yleensä. Ite taisin pukeutua jopa kerran, koska ei vaan oikeen löytyny mitään sopivaa eikä oikeestaan sit innostustakaan löytyny kun ei oikein muutkaan panostanu.
Perjantaina olikin sit tottakai kotipeli ja mentiin Lotan ja Camilan kanssa sitä kattomaan. Tyttöjen ja poikien välissä nähtiin aika nopee homecoming seremonia, jossa vaan esiteltiin kaikki homecoming maids sophomoreista senioreihin ja kruunattiin homecoming queen. Kaikilla noilla maidseilla oli kyllä niin ihania mekkoja ja onhan toi varmasti hieno kokemus, vaikka vähän turhalta ehkä tuntuis ostaa tommonen mekko vaan yhtä iltaa varten ja kun toi tilaisuus kesti tosiaan just ja just sen puoltuntia.

Lähettiinki sit jo poikien pelin alkaessa kotiinpäin, koska sää oli kuulemma huono ajamista ajatellen. Ite siis tungin itteni taas Lotalle ja toki oli pakko käydä Walmartin kautta että saatiin meille ilta (ja itseasiassa myös aamu) jätskit. Mentiin sit kuitenki aika ajoissa nukkumaan et jaksettiin herätä lauantain prom-mekon metsästystä varten. Lähettiin siis aamulla Lotan hostperheen kans ajaan kohti Fayettevillee, joka on noin tunnin ajomatkan päässä oleva aika paljon meijän Fort Smithiä isompi kaupunki. Lotta oli ettiny itellee netistä jo sopivan mekon ja se varsinainen kauppa sit sijaitsi tuolla. Mun oli tottakai pakko lähtee auttaan sitä päätöksen tekemisessä ja löysimpähän itellenikin jo mekon. Eipä tarvi ainakaan siitä stressailla enää! Mekkoshoppailujen jälkeen käytiin tottakai syömässä ja sitte vielä jossain metsästyskaupassa, joka osottautukin aika cooliks. Täytettyjä eläimiä löyty vaikka kuinka montaa lajia ja jopa vesiputous ja akvaario löydettiin. Ei varmaan ketään yllätä, että jenkit panostaa kaikkeen tollaseen sit ihan täysillä, mut mun mielestä se on vaan kiva. Oltiin Lotan kans siellä ihan turisteina ja hyväkskäytän tässä postauksessa nyt muutenki Lotan ottamia kuvia, kun omat kännykkälaatuset ei oikeen miellytä.

Pakko tähän mainita, että toi on mun matikan opettajan tyttö ja en vaan kestä kuinka söpöjä noi kumpikin on!

Lauantai-iltana sit kotiin päästyäni lähettiinkin momin siskolle kattomaan sen kuukaus sitten syntynyttä lapsenlasta, vauvat on vaan niin sulosia. Siellä siis hetki hengailtiin ja kun tulin kotiin niin olin jo ihan valmis meneen nukkumaan. Reagan kuitenki tekstas mulle kuinka tylsää sillä ja sen kaverilla Celinellä on, joten kutsuin ne meille. Aluks aattelin että ei ne kuitenkaan jaksa lähtee ajaan tänne asti, mut onneks tulivat. Ei oikeestaan tehty muuta kun juteltiin ja naurettiin ja pidettiin vissiin momia vähän hereillä, hups. Aamulla se kuitenki oli sitä mieltä että oli worth it vaan kuunnella, kuinka meillä oli hauskaa ja nyt mulla on kyllä aika rakastettu olo. Tommoset tavallaan pienetkin asiat on vaan oikeesti täällä niin isoja ja se että ihmiset haluaa hengata mun kanssa tekee musta vaan niin kiitollisen.

Eilen alkokin sit kirkon jälkeen sataan lunta aikalailla ja momin kanssa seurattiin vaan säätiedotuksia ja toivottiin snowdayta. Lopulta kuitenkin ilmotettiin, että koulut pysyy auki ellei yöllä tapahdu jotain radikaalia. Mentiin siis tänään kouluun ihan normaalisti, mut kymmenen aikoihin alko taas satamaan. Pari koulua suljettiikin jo siinä vaiheessa ja meillä opettajatkin rupes rukoilemaan koulun sulkemisen puolesta. Lopulta meilläkin sit koulu loppu jopa tuntia aikasemmin, kun ois normaalisti loppunu ja en kyllä tossa vaiheessa nähny enää mitään järkee sulkemiselle. Kaikki oli silti ihan innoissaan ja Lauran ja Romynan kanssa sit soccerin jälkeen mentiin vaan hetkeks sinne isolle jalkapallokentälle vaan riehumaan. Oli vähän lapsekas olo joo, mut kerrankos sitä. Näytin varmaan ihan yhtä innostuneelta lumesta kun Romynakin, joka sitä ei siis oo koskaan ennen nähny.
Nyt toi lumisade on tainnu jo lakata, mut silti ei oo varmaa onko huomenna koulua vai ei. Koska talvirenkaitahan täällä ei omisteta, niin jäiset tiet on oikeesti ongelma. Vähän kyllä naurettavaa tää paniikki tästä lumesta, heti kun alko aamulla satamaan niin vanhemmat jo alko hakeen lapsiaan koulusta ja muutenkin taas meni ylidramatisoinnin puolelle. Ihmiset on täällä aina vaan niin järkyttyneitä siitä, ettei Suomessa kyllä kouluja ikinä suljeta lumen takia, eikä kyllä oikeen muutenkaan. Maassa maan tavalla kuitenkin ja en ehkä ees valittais yhestä vapaapäivästä jos sellanen sattuis huomenna tulemaan. No jaa saa nähdä, nyt kuitenkin pakko vielä tehä kaikki koulujutut valmiiks ja sit voisinkin vaan mennä nukkuun.

Valentine's day

Lauantaina vietettiin tosiaan Ystävänpäivää, tai ihan näin jenkkiläisittäin Valentine's dayta. Täällä toi päivä on oikeestaan vaan pareille kavereiden sijaan, ja sen kyllä huomas kun illalla ajo kaupungin läpi ja kaikki ravintolat näytti ihan täysiltä ja instagram täytty ällösöpöistä kuvista. Ite vietettiin toi päivä Lauran, Romynan ja Lotan kans korvaamalla deitit ruualla. Pizza ja jäätelö nyt vaan sopii joka tilanteseen, minkäs sille voi. Päätettiin sit myös ottaa vähän kuvia, koska meijän personal photographer Lotta oli ottanu kameransa mukaa. Tässä näätte siis vähän mun naamakuvia ja pari onnistuneempaa ryhmäkuvaa. Oli siis oikein kiva päivä ja olikin oikeestaan koko viikonlopun ainoo kunnon aktiviteetti. Eilen kävin vaan kirkossa ja kattelin leffoja momin kanssa ja tänää oon ollu kotona President's dayn takia, en tiiä miks tonki takia on vapaata koulusta mut empä nyt valitakkaan. Saatiin tänään myös ekaa kertaa lunta, mistä en oikeen tiiä mitä ajatella. Toisaalta ihan kiva nähä ees kerran lunta tän vuoden aikana ja tuli jotenki kotosa fiilis, mut lauantain +22C jälkeen olin jo ihan valmis kevääseen. Ihan hyvä esimerkki tääkin tästä Arkansasin säästä, ikinä et voi tietää miltä ulkona näyttää seuraava päivänä.

Oon ollu nyt jotenki ihmeen positiivisella fiiliksellä tän viikon ilman sen kummempaa syytä eikä ees perjantaina olleet Wanhojen tanssit ollu niin paha paikka after all. Aamulla toki herätessä ja niitä kaverien kuvia katellessa tuli vaan haikee olo ja ois tehny mieli olla mukana tanssimassa, mut se meniki jo pian koulupäivän aikana ohi ja nyt oon vaan innoissani suunnittelemassa omia Wanhojani sit ens vuonna. :D Oon myös oppinu jotenki elämään tän kouluni kanssa täällä ja tuntuu et oon jopa päässy vähän enemmän meijän soccer-joukkueeseen mukaan. Koulupäivät menee aina jotenki tosi nopeesti, mut aika koulun jälkeen ei. Usein oonki jääny hengaileen soccerin jälkeen sinne pukkareille koulun jälkeen, ettei ihan heti tarvis mennä kotiin. Ei sillä etten tykkäis mun kodista täällä, mulla menee kyllä hyvin senkin osalta, mut jotenki oon ruvennu tykkäämään koulusta nyt yhtäkkiä.

Kotiinpaluuta tulee kyl silti mietittyä usein ja nyt kun paluulennotkin on jo varmistettu niin täältä lähteminenkin on alkanu tuntuu todellisemmalta. Ja fiilikset siihen liittyen on ihan vaihtarivuoden mukaset. On päiviä, niinkun tänään, jollon elän tässä positiivisessa kuplassani ja mietin kotiinlähtöö ihan peloissani. Mun elämähän on nyt täällä, miten muka voisin vaan jättää sen ja palta takasin Suomeen? Mitä jos mun elämä siellä ei enää tunnukkaan oikeelta ja kukaan ei ymmärrä sitä? En vaan osaa kuvitella sitä, että palaan takasin kotiin mun normielämään, jatkamaan sitä muka normaalisti tän vuoden jälkeen. 

Toisina päivinä sit... no oikeestaan oon jo valmis lähtemään. Mietin jo pakkaamista ja lasken päiviä kaikkiin mahollisiin kivoihin tapahtumiin ja sit tietenkin siihen kotiinpaluuseen. Kuvittellen sitä, kun saavun Helsinki-Vantaalle ja nään mun perheen niin pitkästä aikaa ja kun automatkalla kotiin nään ne kaikki samat maisemat kun niin monta kertaa aiemmin. Ootan vaan sitä, että pääsen omaan kotiin takasin, saan olla mun oman perheen kanssa, nähä kavereita vihdoin taas tän vuoden jälkeen ja tietenkin, syödä suomiruokaa. Sitä mulla nyt on ikävä anyways. 

En tiiä kumpia päiviä mulla on enemmän, tai että mitä oikeesti ajattelen tästä koko vuodesta. Tää vaihtarius on vaan liian häiriintynyttä, koittakaa nyt tästäkin ottaa jotain selvää. 

Tällä hetkellä oon kuitenkin ihan positiivisin mielin ja koitan vaan elää niin hetkessä kun mahollista ja olla asettamatta mitään paineita tälle loppuvuodelle. Ehkä asiat menee niin kun niiden on tarkotus mennä ja mä sit koitan elää siinä mukana. 

Itselaukasija ei ollukkaa nii hyvä idea.

2-7-15

Nyt en ees tiiä mistä alottaa, tuntuu et siitä ku viimeks kirjotin on ihan ikuisuus. Varmaan isoin muutos ja tapahtuma tässä parin viikon aikana oli Vinin lähteminen takas Brasiliaan tän viikon maanantaina. Viime viikon perjantaina oliki sit sen läksiäiset ja oli kyllä ihan jenkkipartyt. Oli ruokaa ainaki tarpeeks, paljon ihmisiä, pikkunen bonfirekin löyty, jonka pysty kyllä haistamaan musta vielä seuraavana päivänäkin. Tunnelma ja musiikki oli kyllä sen verran haikeeta että eihän itkulta voitu välttyä. Ei oltu Vinin kans mitkään tosi hyvät kaverit, mut siitä tuli silti mulle tärkee tässä lyhyessä ajassa mikä ehittiin tuntee. Muistan kuinka tavattii ekaa kertaa, kun se tuli kavereittensa kaa moikkamaan Lottaa (ja mua) meille joskus kolme kuukautta sitten ja siitä alko myös meijän perinne, truth or dare. Ei enää ikinä sitä peliä, kiitos. Tostaki tuntuu olevan nyt jo ihan ikuisuus, vaikka tavallaan aika on menny ohi liian nopeesti. Paljon on tässäki ajassa toisaalta ehtiny tapahtumaan ja tiiän että tuun mä tota vähän vajaata brassia ikävöimään.

Päätettii ostaa Vinille toi paita, ettei se vaa onnistu unohtaan meitä ja että kaikki
muut brassit sit saa tietää kuin ihania me finnishgirlit ollaan. 

Mitään muuta ihmeellistä ei sit ookkaan tapahtunu, viikonloput oon viettäny mallissa hengaillen tai sleepovereita pitäen ja myös tottakai kotona tekemättä oikeestaan mitään. Eilen olin kattomassa Lotan koulun homecoming korispelejä ja oli jotenki niin hassua olla noin paljo pienemmän koulun pelissä, vaikkaki ihan kivaa ja ihan sama se high school spirit sieltäki löyty. Viikot menee aina jotenki ihan älyttömän nopeesti ja viikonloputkin yleensä, mikä on tavallaan aika pelottavaa. Oon tässä puolivälikriiseilly joululomasta lähtien enemmän ja vähemmän, mut varsinki toi Vinin lähtö sai mut älyymään et oon oikeesti joskus lähössä kotiin täältä. Enkä enää edes niin vähän ajan päästä, itseasiassa alle neljä kuukautta jäljellä. Mulle ei oo, ainakaan vielä, tullu sitä vaihtarien yleistä vuoden kevätpuolella kaiken yhtäkkistä paranemista ja sitä "elämäni paras vuosi" -fiilistä. Enkä oo ikinä älynny et miten noi voi muka vaan käydä. Tällä hetkellä mulla on vaan semmonen fiilis, että mitä jos en ehikkään saamaan tästä vuodesta kaikkee irti? Pelottaa et aika vaan loppuu kesken. Ja vaikka toisaalta ootanki jo hirveesti perheen ja kavereiden näkemistä siellä Suomessa, niin en osaa vaan enää nähä itteeni ja elämääni siellä. Niin outoo, miten yhessä vuodessa voi rakentaa itelleen uuden elämän ihan tuntemattomaan paikkaan. Elämä ei täällä oo helppoo ja valehtelisin jos väittäisin etten oo ikinä katunu lähtööni tänne. En silti osais kuvitella etten ois lähteny ja kokenu tätä kaikkee, tää vuosi tulee varmasti oleen yks niistä vuosista mitä en tuu unohtamaan ja mikä on myös auttanu mua kasvaan enemmän omaks ittekseni.

Okei nyt lopetan nää yölliset pohdinnat ja meen nukkumaa, koska en vaan jaksa enää ajatella enempää. Huomenna pitäs ennen kirkkoo ainaki alotella enkun esseetä ja paria muuta tehtävää... Hamlet on vaan ihan liian mielenkiintosta.

Ainii, kiitti Lotta kuvista again x)